maanantai 23. elokuuta 2010

Näyttötyö, lukuvuosi 2009-2010

Elikkäs, meillä oli puuntyöstökoneiden käsittelystä näyttö 2010 toukokuun aikana. Mauri ja Eila suunnittelivat meille yhdessä seuraavanlaisen tehtävän:
- 450x35x21 mm kattoelementti (kahvinurkan kattoon).
- 5x5 mm leveä ja syvä ura yläreunoissa.
- Kehikon alaosassa 4mm leveitä ja 7mm syviä uria 60* tai 30* kulmassa 2cm välein.
- näihin uriin tehtiin 4mm paksusta vanerista aaltomainen kuvio, joka sommiteltiin taiteellisesti. Lopullisen ulkonäön kohdalla vapaat kädet, ei kuitenkaan teräviä muotoja.

Aluksi kaikki suunnittelivat paperille toimintajärjestyksen ja toteutuksen (mitä koneita, missä järjestyksessä, millaisia mittoja kappaleissa). Hommaa tehtiin yksilötyönä, näyttö kun oli kyseessä. Itselläni kaikki meni siihen saakka hyvin, kunnes menin vaihtamaan sirkkeliä kesken 7mm syvien urien tekemisen (koulussa on uudempi ja vanhempi sirkkeli, ja toisessa ei lainkaan 30* kulmaa). Sehän meni plörinäksi sitten ja jouduin tekemään kokonaan uuden kehikon (eli kehikon nro 3). Lopullisessa viimeistelyvaiheessa tuli myös melkoinen moka, kun toinen alkuperäisistä kehikoista oli vino joka suuntaan ja vaappui ja heilui tasaisella alustalla. Sain näyttöni siis puoliksi valmiiksi ja sovimme Eilan kanssa, että teen näytön loppuun nyt syksyllä parin muun tyypin kanssa. Nyt olen saanut kehikon nro 4 liimattua kokoon ja seuraavaksi on vuorossa urien luominen.

Työvaiheita selitä vasta näyttöni arvioimisen jälkeen, koska tosiaan on pari muutakin ryyppiä jotka eivät ole vielä saaneet hommaa loppuun. Tässäpä kuitenkin kuvia siitä valmiista elementistä.
Kattoon kiinnitettävä puoli

5x5mm ura ja vanerisuikaleiden liimauskohdat

Näkymä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti