keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kevään viimeinen prokkis

Minna oli pääkoordinaattori työssä, jossa meidän piti kaksin tehdä savupiippu ja sen päälle haikaranpesä. Homma on osa suurempaa kokonaisuutta liittyen Hämeenlinnan Arx -hippaloihin, joka järjestetään heinäkuun lopulla.

Itse piippu on leikattua, liimattua ja kaiverrettua styroxia. Päälle kiinnitimme kaksi kerrosta sideharsoa vesi-liima-maaliseoksella. Harsot kiinnitettiin laastisaumojen sävyllä, punaisuutta tiilet saivat maalia töpöttämällä. Piippu on hiukan yli metrin korkea ja hiukan alle metrin leveä.

Haikaranpesän luominen lähti meillä kanaverkkokehikosta, joka pian todettiin käyttökelvottomaksi opettajan ja meidänkin mielestämme. Googlen maailma johdatti meidät korinpunonnan saloihin. Risusavottareissun jälkeen (niitä tuli muutama projektin aikana, aina loppui oksat kesken!) taivutimme pajua suuriksi renkaiksi. Asettelimme renkaita muutaman päällekäin. Sitten kiinnitimme muutaman oksan pystysuuntaisesti ja alarenkaisiin rautalangalla ja kiinnitimme yläpäähän vielä yhden renkaan. Tämän jälkeen punoimme pajua vaakasuuntaisesti pystyoksien lomasta. Minä tein myös pohjan poikkipuista pesän sisään, jotta se saisi jotain tukea alleen tulevasta savupiipusta. Kun pajua oli riittämiin, pitämään pesän edes jossakin muodossa, aloimme asetella kuivia risuja pajun lomaan sojottamaan sinne tänne ja peittämään tekeleen korimaisuutta. Pesän korkeudeksi tuli vähän päälle puoli metriä ja läpimitaksi noin metri.